Pullapalo ja muita etappeja

Blogissa on ollut hiljaista toista kuukautta. Ajatuksissani olen aiheita kyllä pyöritellyt, mutta opintojen viimeistely, tytön lyhentyneet päikkärit ja aiempaa houkuttelevampi ulkoilma ovat vieneet voiton. Joten otetaanpa tässä pikakelauksena joitakin ajateltuja mutta toteutumattomia postauksia.

Pullapalo eli pullantuoksuinen äitiys vastatuulessa. Aiempaan pullantuoksuista äitiyttä käsitelleeseen kirjoitukseeni viitaeten on todettava, että tuoksu se on palaneenkin pullan tuoksu. Että vaikka se juttu menis vähän enemmänkin pieleen, niin on sitä kuitenkin semmoinen tekevä äiti, silleen yritteliäs, kun on moisessa mokaamisessa niinkin perusteellisesti onnistunut? Noh, kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa.

Kesä! Ulos! Tammilapsen äitinä sitä on aivan hämmentynyt, kun yhtäkkiä voi vain lampsia ovesta ulos ilman että lapsi pitää ensin paketoida. Ja vielä ihmeellisempää on, että ulos oikeasti kannattaa mennä muutenkin kuin vaunulenkille. Sen toppapötkylän kanssa kun ei pakkasessa ulkoilusta kovin suurta riemua ole, mutta muutama kuukausi lisää ikää ja kesäkeli, niin tilanne on aivan ihanasti aivan toinen! Ulkona voi katsella, haistella, kosketella ja kuunnella kaikkea uutta, köllötellä viltillä, touhuta jotain pientä tai käydä vaikka ulkoilmakonsertissa. Parhautta! Kuvassa kesästä ja lämmöstä nautiskellaan ystävän mökillä, laineiden liplatellessa ja kalojen hyppiessä.

Kiehnää kuin kipiä kissa. En tiedä onko tuo tiitiäinen vai helle pehmentänyt Martan pään, mutta siitä on tullut seurallinen kiehnääjä. Ainahan sen on kaikkeen pitänyt osallistua, mutta välinpitämättömällä ilmeellä, kuin sanoen ettei sitä oikeasti kiinnosta. Ehkä Sani-koira viihtyy nyt niin hyvin ulkona, ettei kissaparalla ole ketään kiusattavaa, mutta joka tapauksessa se nyt kehrää ja puskee ja osallistuu vaipanvaihtoon siinä kuin leikkihetkiinkin. Se on jopa ominut tätä varten jakkaran vaipanvaihtopaikalta, koska pöydälle ei saa tulla ja lattialta ei näe. Ilmiö on siinä määrin hämmentävä, että parina päivänä Martta sai ylimääräisen ruoka-annoksen, kun minä kuvittelin sen jääneen vaille aamuruokaa; eihän se nyt voi käyttäytyä noin liehakoiden kuin äärimmäisessä nälässä!

Taisto Armas - taistoa ja armautta auton muodossa. Meille muutti uusi perheenjäsen. Oikeastaan se on matkailuauto, mutta sen verran velmu tapaus, että tuntuu perin inhimilliseltä. Siitä ei  oikein tiedä pitäisikö sitä rakastaa vai kauhistella, ihailla vai itkeä, joten nopeasti liki 50-vuotias hoppa se sai nimen Taisto Armas. Meissä ei mitään todellista sisäistä karavaanaria oikeastaan asu, mutta kun tänä kesänä ei enemmälti moottoripyörällä maisemia vaihdeta (kun sitä sivuvaunuakaan ei ole tullut hankittua), niin jotain muuta rattoa oli kesään keksittävä. Noh, ratto tai riesa, mutta varmasti ennenkokematon elämys!