Poikien ja tyttöjen vaatteet ja aatteet

Luin tänään Ylein sivuilta kolme lasten vaatteiden väreihin liittyvää artikkelia ja aloin taas vaihteeksi pohtimaan tätä minulle aina yhtä mystistä kysymystä. Asiaan vaikutti myös se, että juuri tänään tyttäreni (1 vee ja 10 kk) ihastui pinkkiin, hopeisin paljetein koristeltuun nallepaitaan.

• Vaatteiden väri vaikuttaa siihen kuinka lapseen suhtaudutaan - valitsetko punaista tytölle ja sinistä pojalle?
• Lastenpsykiatri Janna Rantala: Tyttöjen värit ja poikien värit
• 10-vuotias ruotsalainen kyseenalaisti sukupuolijaottelun – ja vaatejätti vastasi

Olen parin vuoden ajan joutunut luontaisista syistä tutustumaan lastenvaatemaailmaan, ja vaikka tässä kasvuvauhdissa olen päätynyt järkevyyden ja ekologisuuden nimissä suosimaan kierrätystä ja kirppareita, myös kauppojen lastenvaateosastoja on tutkailtu. Kuten tuo yo. artikkelin ruotsalaistyttö, myös minä olen päätynyt ihmettelemään, miksi vaatteet on jaoteltu tyttöjen ja poikien osastoihin?

Tytöille on hempeitä, pinkkejä, punaisia, söpöjä ja iloisen värisiä tyttöjuttuja, pojille sinistä, vihreää, tummempaa ja raisumpaa. Jonkun suht neutraalin vaatekappaleen halutessaan se pitää yleensä hakea poikien osastolta, paitsi joskus ne iloisemman tai vaaleamman sävyiset löytyy tyttöjen puolelta. Ymmärränhän minä sen, että lastenkin pukeutuminen on kulttuurisidonnaista ja tytöille ja pojille halutaan erilaisia juttuja, mutta onko se niin yksioikoista, että jo taaperoiden vaatteet on tarve erotella yöpuvuista ja t-paidoista lähtien? Ja usein ne kierrätysvaatteetkin kaupataan leimattuina, mm. alla pari satunnaista "poikien vatepakettia".

Erottelun selkeys ihmetyttää, mutta toisaalta myös se, kuinka siihen itsekin tuntuu menevän mukaan, vaikka olen kuvitellut omaa linjaani suht sukupuolineutraaliksi. En oikein tiedä missä määrin olen tehnyt aktiivisia valintoja ja missä määrin lapseni vaatekaapin sisältö on kierrätyksen ja lahjojen sanelemaa sattumankauppaa, mutta joka tapauksessa siellä on enemmän tyttömäistä vaatetta ja väritystä kuin ennakkoon olisin osannut kuvitella. Meillä on myös ruskeita, sinisiä, vihreitä ja "poikamaisia" vaatteita eli määrättömän tyttömäiseksi kaapin sisältöä ei voi kutsua, mutta silti.

Ja tässä kohdin on huomautettava, että ne jotka tykkäävät pukea tyttönsä prinsessaksi saavat sen minun puolestani vapaasti tehdä enkä minäkään mekkoja kavahda, mutta itse en tunne tarvetta korostaa lapsen vaatetuksessa sukupuolta määräänsä enempää.

Ja miksikö? Eihän kyse pohjimmiltaan ole väreistä, vaan siitä, että ihan tutkitusti vaaleanpunaiseen tai vaaleansiniseen puetulle vauvalle puhutaan eri tavalla. Tytöille ja pojille on edelleenkin erilaiset käyttäytymisnormit ja usein se mikä on tytöltä sopimatonta käytöstä on poikien kohdalla vain tervettä riehakkuutta. Se joka väittää, ettei millään tavalla anna lapsen sukupuolen vaikuttaa siihen, kuinka hänelle vaikkapa puhuu, niin luultavasti valehtelee, vaikka ihan tietoisesti yrittäisi moista välttää. Ja tämä koskee minukain. Sitä paitsi olen itsekin puhutellut tytöksi tietämääni vauvaa pojaksi tai päinvastoin, kun vaatteet ovat olleet "väärän väriset". Pakko kai tunnustaa, vaikken tahtoisi.

Uskon, että vanhempien vaatevalinnat - tyylistä värimaailmaan - vaikuttavat aina jossain määrin lapseen siinä missä muutkin vanhempien tavat, tottumukset, valinnat ja kasvatusperiaatteet. Minä haluaisin jättää mahdollisimman paljon pelivaraa lapsen omalle persoonalle: jos on tullakseen prinsessa niin sitten tulee, mutta jos tulee roisi rämäpää niin sitten on sellainen. Että olisi omanlaisensa eikä mikään äidin ajatuksen kopio. Totta kai minäkin pohjimmiltaan haluan valintoja (tässäkin asiassa) tehdä ja vaikuttaa, sillä jokin vaihtoehto on minulle toista mieluisampi, mutta yritän hillitä itseni: en halua kasvattaa poikatyttöä, androgyyniä tai prinsessaa, vaan lasta.

Liekö ehtaa biologiaa vai sittenkin opittua, mutta on myönnettävä, että tytöillä tuntuu luonnostaan olevan enemmän intoa pukeutumiseen ja pieneen hienosteluun, mutta silti ei pitäisi liiaksi olettaa. Ainakin tietyssä iässä monet pojat tykkää käsilaukuista ja mekkoleikeistä, tytöt autonkuvista ja sankariasuista. Mutta onhan se oikeasti hauska välillä tyttöillä, söpöillä vaatteilla, valita kiva mekko kyläreissulle ja pistää tukkaan pompuloita peilin edessä, sillä eihän siinäkään mitään pahaa ole - en vain soisi sen olevan tyttöyden koko kuva.

Onneksi ainakin toistaiseksi meidä tytsy rakastaa monenlaisia asioita kuten palloja, autoja, junarataa, tanssimista, palapelejä, piirtämistä, kirjoja, unipupua, tavaroiden järjestelyä, lentokoneita ja dubloila rakentamista. Ja sitä pinkki-hopeista paljettinallepaitaa. Kaikkein ihaninta on juuri se, että lapsi kokeilee kaikkea eikä ymmärrä vielä yhtään, että on mukamas sellaisia kuin tyttöjen ja poikien jutut. Minäkin yritän olla sitä hänelle kertomatta. Pikkuhiljaa se oma persoona pääsee esiin ja koko ajan enemmän näen, millaisista asioista juuri minun lapseni on kiinnostunut. Ja jos sieltä kuoriutuu tyttömäinen tyttö, hillitty harkitsija tai hilpeä huithapeli, niin se on sitten tosi jees.

Se on siis tosi jees, kunhan se ei ole liiaksi minun toiveideni tai täyttämäni vaatekaapin ohjaamaa.

Paljettipaita ja autoleikit toimii onneksi saumattomasti yhteen.

 

PS. Taustaksi vielä sen verran, että sukupuoleen perustuvat oletukset on aina olleet minulle vaikeita sulattaa. En ole vieläkään toipunut siitä järkytyksestä, että ala-asteella en voinutkaan harrastaa poikien joukkueessa jalkapalloa, kun olin tyttö - siitä huolimatta että välitunnilla niin tein. Liikuntatunnillakin piti hyppiä tamburiinin tahdissa ja ojennella nilkkoja sillä välin kun pojat pelasi jotain kivaa. En koskaan tajunnut, miksi ihmeessä tyttöjen ja poikien piti lähtökohtaisesti tehdä erilaisia juttuja - enkä tajua vieläkään. Tytöt ja pojat, naiset ja miehet, äidit ja isät saa olla ja onkin erilaisia, mutta romukoppaan muotit ja oletukset ja katse yksilöllisiin ominaisuuksiin! Nimimerkillä: yläasteella ainoana tyttönä puukäsitöissä.