Ruoan hinnasta ja vähän tinkimaidosta

Nuristessani kallistuneesta ruokalaskusta, en varmaankaan voi vielä vedota perheellisyyteeni. Nuorimmainen elää vielä ravintonsa suhteen omavaraistaloudessa enkä minkäkään syö ihan kahden edestä. Mutta kaupan hyllyjen välissä joutuu kerta toisensa jälkeen äimistelemään, että näin paljonko se tämäkin asia X nykyään maksaa. Satunnaisesti vielä muuttelen hintoja vanhakantaisesti markoiksi ja sitten tästä vertailusta vasta lystiä tuleekin, siitäkin huolimatta vaikka aika ja inflaatio olisi kuinka toinen.

Ja eipä siinä, jos sillä rahalla saisi laatua ja tuottajatkin asianmukaisen osansa, mutta prosessoituja eineksiä, vähemmän-reilun-kaupan tuotteita ja ekologisesti suorastaan älyttömiä pakkauksia on pullollaan suurin osa hyllyistä. Ehkä hygienistä, tehokasta ja teollisessa mielessä laadukasta, mutta suurelta osin jotain ihan muuta kuin aitoa tai lähellä tuotettua. Noh, tässä saamme kyllä me kuluttajatkin katosa peiliin. Mutta olisiko muitakin tahoja, joihin tässä kannattaisi suunnata katseensa vai nurisenko turhasta, onko hintojen nousu väistämätön fakta?

Europarlamentaarikot Satu Hassi ja Tarja Cronberg ovat jättäneet EU:n komissiolle kirjallisen kysymyksen vähittäiskaupan keskittymisestä ja S-ryhmän ja Keskon mahdollisesta määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Tässä asian avaamiseksi Hassin blogikirjoitus mm. siitä, mitä tapahtui alvin alessa, jota nyt kaavaillaan taas nostettavaksi: Kauppa rohmusi itselleen ruuan arvonlisäveroalen - ja enemmänkin.
Nostivatko kaupat hintojaan voidakseen laskea niitä saman verran tulevassa alv-alennuksessa ja voidakseen sanoa, että ale meni täysimääräisesti hintoihin? Hintojen nousua selitetään sillä, että raaka-aineet ja energia kallistuvat, mutta onko sen varjolla peitelty myös muutos, jossa kauppa on alkanut ottaa tuotteista yhä suuremman siivun?

Miksi meillä on suuri määrä suuria marketteja, jos ei se tarkoitakaan sitä, että suurissa sisäänostoissa saatu säästö siirtyy kuluttajien eduksi? Miten kaksi ketjua voi käytännössä monopolisoida koko elintarvikemyynnin kenenkään älähtämättä ja miten ihmeessä niille aina löytyy kaavoituksessa ne parhaat liikepaikat, olipa se sitten marketti tai ABC? Kuinka saada hintakilpailua syntymään ja pienten tuottajien tuotteita kauppoihin, kun myös elintarviketeollisuudessa kourallisella yrityksiä on käsissään valtaosa markkinoista (Taloussanomat: Nämä 15 päättävät ruokalaskus suuruuden)? Onko oikein, että tuottajan pitää maksaa vastikkeetonta "markkinointirahaa" saadakseen tuotteensa kaupan hyllylle?

Minä en viime kädessä tiedä asiasta paljoa, kunhan ihmettelen ääneen. Asiasta tarkemmin kiinnostuneiden kannattaa tutustua Seppo Konttisen viime syksynä julkaistuun kirjaan Suomalainen ruokalasku, josta tässä Taloussanomien tekemä tiivistelmä: 20 syytä miksi ruoka maksaa Suomessa liikaa.

Ja vielä siitä maidosta. Marketit lisii ja paisuu, mutta samaan aikaan tuottajien oma tuotejalostus ja suoramyynti on tehty byrokratialla lähes mahdottomaksi. Esimerkiksi tinkimaitoa saa myydä tilalta suoraan kuluttajalle enintään naurettavat 2500 litraa vuodessa. (EL 23/2006, 13 §, 2 mom., kohta 11), koska siihen sisältyviä riskejä halutaan näin hallita.  Tahdon tinkimaitoa! Olen haaveillut jo tovin siirtymisestä aitoon maitoon, mutta saatavuus on ollut ongelma. Jokohan nyt olisin riittävän tuohtunut, jotta jaksaisin etsiä itselleni oman maidontuottajan?