Elämää isyysloman jälkeen?

Olemme tämän viikon viettäneet Tiitiäisen kanssa arkea ihan kaksi, kun isyysloman loppuminen vei meiltä hoivaajan, viihdyttäjän, kokin, lohduttajan ja kannustajan takaisin töihin. Otsikosta pitäisi kai ottaa kysymysmerkki pois, koska todistettavasti elämää siis on ollut isyysloman jälkeen ja näin neljäntenä päivänä se sujuukin jo aika hyvin, mutta alkuviikosta vielä vähän epäilytti. Piti opetella ihan alusta asti elämän perusasioita eli missä välissä sitä tekee kaikki asiat imettämisen ja pätkätorkkumisen jaksottaman päivän aikana, kun ei ole sitä ylimääräistä käsiparia apuna?

Suuret tärkeät kädet.

Ei yhtälö tietenkään mahdoton ole, sillä onhan sitä aikaa asioiden tekemiselle sillä välin kun tyty nukkuu, mutta kun vuorokausirytmi on vielä melko arvaamaton, niin minulla itselläni on vaikeuksia osata hyödyntää aikaa ja rytmittää omia juttujani. Välillä kuvittelen, että nytpä tuo tyttö nukkuu niin sikeästi, että teen jonkun homman pois. Mutta ehei, hetken päästä totean tehneeni virhearvion ja keskeytän suosiolla mitä ikinä olinkaan tekemässä. Ja toisinaan taas odotan joko tietoisesti tai alitajuisesti, että ihan kohtahan se varmaankin herää, enkä osaa oikein tarttua mihinkään. Tuntia myöhemmin huomaan, että olisi ehkä kannattanut, kun toinen nukkuu vieläkin aivan tyytyväisenä.

Eli aikaa on, kun sitä osaisi käyttää. Joinakin päivinä osaan ja onnistun, toisina en. Olen kuitenkin antanut armon itselleni ja todennut, että tämä pieni Tiitiäinen on nyt tärkein tehtävä ja sen ohella oman hyvinvoinnin ja onnellisuuden ylläpito. Tämä on nyt juuri sitä aikaa elämässä: uuden elämän ja äitiyden ennenkokemattomia ja ainutkertaisia ensihetkiä, joita ei kärsisi tärvätä turhaan hössöttämiseen. Tiskit, pyykit, lehdenluku, ruoanlaitto, opiskelut ja sähköpostit odottavat tarvittaessa. Jossain välissä nekin on hoidettava, mutta eivät ne ole sen väärti että kannattaisi pilata päiväänsä stressaamalla siitä, että en mä ehdi kun mulla on tää lapsi. Sitä paitsi olemme molemmat oppivassa vaiheessa: ensi viikolla osaamme jo paremmin.

Hetkittäin ote tästä ”tärkeimmät asiat ensin” -tunteesta kieltämättä lipsuu, mutta ei onneksi kohtuuttoman pahasti. Pitää vain muistaa, että äitikin saa nukkua, jos nukuttaa. Ja kantopussin (kädet) vapauttava vaikutus on ihana, kunhan opitaan ottamaan kunnolla ilo irti siitä. Ja läppäri ja imetys on ihan kätevä yhdistelmä, nyt kun pientä ei ole enää pakko tuijottaa haltioituneena aivan koko ruokailun ajan. Ei siinä mihinkään kovin syvälliseen hengentuotteeseen useimmiten kykene syventymään, mutta kyllä somen selailu, skypeily ja tiedonhaku aina television päiväsarjat voittaa. Niitäkin kokeilin ja kyllähän tapaan helposti unohtuu kiinni, mutta eritysen hyvää mieltä se ei tarjoa, puuduttaa lähinnä. Joten mieluummin luen imettäessäni vaikka kirjaa. Kerjäläinen ja jänis. Vettä elefanteille.

Elämää on siis isyysloman jälkeenkin ja hiljalleen alamme myös suoriutua siitä jotakuinkin hallitusti. Onneksi isyys ja isän hoiva ja huolenpito eivät lopu loman päättymisen myötä. Eilen nukkumaan mennessä mietin ääneen, että en ole yksin aamukahvia juodessani muistanut syödä raskauden ja imetyksen aikana kuvaan tulleita rauta- ja vitamiininappejani varmaan koko viikolla. Tänä aamuna pöydässä odotti lautanen, lautasella napit ja niiden vieressä lappu: ”Rakas! Muista syödä vitamiinit!”